Reiki ja masennus

Reikihoidon eli elämän energialla hoitamisen perusperiaate on, että kaikki elämä on syvimmältä olemukseltaan energiaa. Mitä enemmän tämä elämänenergia virtaa, sitä vahvemmin elämme, tunnemme, aistimme ja koemme olemassaolon. Masentuneella energian virtaus on sisäisten tai ulkoisten syiden vuoksi estynyt. Masentuneelle ihmiselle reikihoito ja sen itsehoitomenetelmät antavat mahdollisuuden saada elämänenergiat takaisin niiden luonnolliselle tasolle.

Viisaus tulee sisältämme

Reikillä hoitaminen perustuu vanhaan japanilaiseen hoitometodiin, jossa hoitaja pitää käsiään hoidettavan kehon eri alueiden päällä. Hoidettavalle kanavoidaan käsien kautta elämänenergiaa, jolloin energianvirtaus voimistuu ja tasapainottuu ja sitä kautta tapahtuu paraneminen.

Masentuneelle, jolta voimat ovat yleensä täysin lopussa, on yleensä suurta apua reikihoidon pehmeästä puolesta, siitä että hoidettavan ei tarvitse keskittyä mihinkään, eikä hänen tarvitse esimerkiksi yrittää purkaa mitään sanallisesti tai tunnetasolla. Masennuksesta kärsivä voi vaikka nukkua koko hoidon ajan, mikä on yleistä hoitojen alkuvaiheessa. Taustalla tässä on reikin itämainen näkemys siitä, että kaikissa meissä on olemassa viisaus, joka tietää mitä me todella tarvitsemme. Reikihoidon jälkeen moni masentunut kertookin lisääntyneestä rauhan, ilon tai voiman tunteesta, vaikka hoidossa ei olisikaan tapahtunut ulkoisesti mitään erityistä.

Itsehoito on hyvä jatkohoito

Reikissä on olemassa myös mahdollisuus itsehoitoon, jota voi opiskella reikikursseilla. Kun reikihoitaja on saanut masentuneen perusenergian parempaan kuntoon, moni onkin ollut valmis ottamaan itse lisää vastuuta toipumisestaan. Reikin itsehoito antaa hyvän mahdollisuuden uupumisen hoitoon ja ennaltaehkäisyyn, sillä omat hoitavat kädet ovat aina paikalla, kun niitä tarvitaan. Itsehoito auttaa masentunutta pysymään paremmin elämän virrassa ja tiedostamaan oman kehon viestejä. Reikin jatkokoulutuksissa masentunut voi syventää tietoaan energiasta ja oppia menemään syvemmälle mielensä olemukseen. Jatkokurssilla opiskellaan meditaation ja mielenhoitoharjoitusten kautta hiljaisuutta ja opetellaan kohtaamaan myös oman mielen varjopuolia. Itämainen näkemys onkin, että se joka tuntee sekä varjon että valon, kulkee todellista elämänpolkua.

Reiki voi tarjota masentuneelle pehmeiden ja energiaa lisäävien lähestymistapojen avulla mahdollisuuden tukea itseään omassa paranemisprosessissaan. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että reikillä hoidetaan, kun taas elämänvoimien ja harmonian kasvu mahdollistaa sen mysteerin, mitä me kutsumme paranemiseksi.

Kari Paulus

Maisema
Minun maailmani
Minun kotini -
Opeta minulle salaisuutesi

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehden numerossa 3/2005